Korisliigan puolivälierissä
toisistaan ottaa mittaa kaksi nuorta ja innokasta valmentajaa, jotka
molemmat valmentavat ensimmäistä kertaa Korisliigan
pudotuspeleissä. Greg Gibson nosti viime keväänä LoKoKon
Korisliigaan ja johdatti joukkonsa nyt runkosarjan kakkossijalle.
Lassi Tuovi, 25, on Korisliigan yksi kaikkien aikojen nuorimmista
päävalmentajista. Debyyttikautensa huipennukseksi Tuovin LrNMKY
taisteli itsensä seitsemännelle sijalle – ja täysillä mukaan
pudotuspeleihin.
![]() |
Pasi Riihelä (vas.) ja Mikko Koivisto (toinen oik.) ottavat mittaa toisistaan kentällä ja Lassi Tuovi (toinen vas.) ja Greg Gibson (kesk.) penkin puolella. Puolivälierät käynnistyvät Loimaalla 10.4. |
Suunta näytetään tiistaina
LrNMKY ja Nilan Bisons ovat pelanneet
keskinäiset ottelunsa 2-2. Lassi Tuovin mukaan etenkin viimeinen
voitto on ollut tärkeä mentaalinen apu tulevia pelejä ajatellen.
- Ennen kaikkea se, että me voitimme
viimeisen ottelun Loimaalla, antaa meille itseluottamusta. Uskoisin,
että sarjan suunta näytetään ensi tiistaina, kun sarja alkaa
Loimaalla. Koko joukkueella on hyvä fiilis mennä sinne, koska
tiedämme voivamme onnistua siellä kuten viimeksikin, hän
muistuttaa.
Sarjataulukolla joukkueiden ero on
paljon suurempi kuin kentän puolella. Sen tietää Tuovi joukkoineen
mutta myös Gibson.
- Lappeenranta on hyvä
koripallojoukkue. He heittävät hyvin, Pasi Riihelä on hyvä
johtaja. Meidän täytyy ponnistaa valtavasti voittaaksemme sarja. He
eivät ole suosikkivastustajamme. Lisäksi heillä ei ole mitään
pelättävää, vaan ainoastaan voitettavaa tämän sarjan suhteen.
Luotan kuitenkin pelaajiimme ja omiin taitoihini. Me olemme valmiita
pelaamaan tiistaina, Gibson vakuuttaa.
Lue lisää pian ilmestyvästä Jälkipeli I/12:sta!
Lue Jälkipelin puolivälieräennakot
KTP haastaa kokeneen tuplamestarinBiisonit puskevat mahdollista yllättäjää nurin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti